Jos pysähtyisit hetkeksi kuuntelemaan, kuulisit kuinka sydämeni huutaa sinun läheisyyttäsi ja lämmintä kosketustasi.. kuulisit miten paljon se ikävöi sinun ihanaa tuoksuasi.. edes pienen pieneksi hetkeksi, edes yhdeksi illaksi, jotta saisin tuntea itseäni oikeasti halutuksi, tärkeäksi..

Yritän joka ikinen päivä, tunti, minuutti ja sekuntti olla miettimättä sinua, meidän hetkeämme tuona iltana, mutten pysty. Mikään ei ole enää niinkuin ennen. Kaikki sisälläni ja ajatuksissani on muuttunut, ainakin se jokin pieni ja tärkein.. En haluaisi enää jatkaa tätä elämää, missä pelkään, enkä voi elää vapaasti ja mennä.. Olen kuitenkin vielä "nuori", vähän yli kolemkymppinen, eikä elämäni voi olla sitä, että istun kaikki illat vain kotona, eihän ??

KAIPAAN JA IKÄVÖIN SINUA VILLE <3 <3 <3

Yritän olla ajattelematta yhtään mitään, tuntematta vähääkään..

En pysty!

Tuntuu, että sydämeni halkeaa ja särkyy, joka kerta, kun tulet paikalle, kävelet ohitse ja katsot silmiin, huikkaat muutaman sanan - joko työasioita tai sitten niiden vierestä.. Yritän olla välittämättä, ja silti olla sinulle ystävällinen ja mukava. Etkö sä kuule, kun mun sydämeni huutaa ??

Kotona ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.. En siedä enää edes miestäni lähelläni.. Silti mietin, että onko tämä todellakin lopullisesti ohi? Olenko varma ? En voi vain hetken vuoksi rikkoa perhettäni.. Meneekö tämä tunne sittenkin vielä joskus ohitse? Rakastanko sittenkin miestäni, ja haluan jatkaa ? Tuntuu, että tukehdun..

Elämä on aivan sekaisin, ajatukset vieläkin enemmän.. En enää tiedä mitä ajatella, ja mitä tehdä. Pelkään, että kadun myöhemmin ratkaisujani mitä teen. Tai annan periksi ja palaan, niinkuin tähänkin saakka.. Tuntuu, että olen vankina omassa kodissani.. Niin kauan kaikki on helvetin hyvin, kun emme mene minnekkään. Nyt tulee kaksi vuotta siitä, kun mieheni viimeksi hakkasi minut, mutta siihenkin pätee juuri tuo sääntö, että minnekkään emme voi mennä..

Olen 33 v ja ollut mieheni kanssa 12 vuotta, joista 7 olemme olleet naimisissa. Minulla on edellistä (sekin hullu ja väkivaltainen) liitosta kaksi teini-ikäistä lasta, joiden takia varmaankin yhä täällä olen.. Odotan ja odotan, että koska he muuttavat pois kotoa, jolloin minun ei tarvitse enää miettiä heidän mielipidettään, enkä ratkaisuillani satuta ainakaan heitä mitenkään.. Tämä on ollut vähintäänkin yhtä "pimeä" liitto kuin edellinen, enkä mä kyllä mistään muusta mitään tiedäkkään.. mulla lukee varmaan otsassa, että "hakkaa mut, oon ärsyttävä akka".. Nyt vaan tuntuu, kuin jotain olis tullut jollain lailla päätökseen.. Rakastan mä toiki omalla tavallani miestänikin, mutta päivä päivältä olen alkanut miettiä, että olemmeko yhdessä vain "tottumuksen vuoksi"..Onnellinen en ole ollut aikoihin, vaikka hyviäkin muistoja riittää..

Kaikki alkoi jo muutamia viikkoja sitten, kun työmaa järjesti juhlat johon osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni.. Voi taivas, kun mä nautin. NAUTIN ensimmäista kertaa elämässäni, kun mun ei tarvinnut pelätä tulevani hakatuksi.. Olin niin onnellinen.. Lähdin sinne alunperin vain syömään, mutta ryyppäämiseksihän se kuitenkin meni, ja mieheni sen taatusti aavistikin, sillä hänkin jäi omiin samaisiin juhliin ensin syömään ja sitten juomaan, ja jätti juuri sattuneista syistä varmasti tulematta kotiinkin..

Juhlailtaani liittyy kuitenkin yksi työkavereistani.. *Olkoon nyt sitten tässä vaikka Ville*, jonka kanssa ystävystyin heti, kun hän tuli meille töihin.. Työpäiviä "piristi" silmiin katselut, kauniit sanat sekä lähelle hakeutumiset ilman syytä (tai sit mä vaan oon tosi epätoivoinen ja pimee).. Ville tosin oli sanonut jo eri yhteyksissä työmaalla, että hän aikoo nyt nauttia poikamieselämää, kn oli eronnut 6 vuotta kestäneestä suhteestä

Juhlissa tilanne kuitenkin kärjistyi.. Hän katseli silmiin, nikkaili silmää ja laittoi "salaa" viestejä.. Kun sitten laitoin viestin, että mitä hän oikein ja oikeasti minusta haluaa, hänen vastauksensa oli, että Olen alusta asti ollut hänelle todella ihana, mukava ja mahtava. ja että olen hänestä todella kuuma pakkaus.. Iltahan kului nopeasti juoden ja karaokea laulaen.. Ja joo olimme muutamaankin otteeseen kaksin, ja suutelimme useasti, jonka jälkeen hän sanoi, että tulenhan hänen luokseen yöksi. Asiat eivät kuitenkaan menneet niin, vaan hän meni taholleen ja minä kotiin. Seuraavana päivänä viestittelimme, ja hän laittoikin minulle, että parempi kuitenkin näin.. Tiedä sitten mitä hän tarkoitti..Sovimme, että juttelemme joku päivä töiden jälkeen, mutta eipä siitäkään mitään sitten tullut.. Yhdessä vaiheessa kysyin häneltä, että ellen olisi ollut naimisissa, niin olisko välillämme tapahtunut jotakin, ja hän vastasikin, että tuskin.. Sydämeni särkyi tuhansiksi sirpaleiksi tuolloin, ja kyyneleet valuivat poskilleni, sanoessani Villelle, että eli vika olikin sitten minussa.. Ville yritti vielä selittää, mutta en antanut suunvuoroa vaan sanoin, että antaa olla, sillä hänen ei tarvitse minulle selittää..

Töissä oli hetken outo tunnelma, en hymyillyt, ja päivän yritin vältellä, mutta Ville haki aiheen jossa tarvitsi apua, ja ammattini puolesta tietysti autoin. Hänessä on ihme voima - hänelle ei yksinkertaisesti pysty olemaan  vihainen..

Nyt työmaalla meno on.. Olemme Villen kanssa päivittäin tekemisissä, hän hymyilee, katselee silmiin, juttelee..

MÄ HAJOAN...