Taas yksi työpäivä takana sinun seurassasi, sinun katseittesi, hymysi ja naurusi nautittavassa seurassa..

Jos pysähtyisit hetkeksi kuuntelemaan, kuulisit kuinka sydämeni huutaa sinun läheisyyttäsi ja lämmintä kosketustasi.. kuulisit miten paljon se ikävöi sinun ihanaa tuoksuasi.. edes pienen pieneksi hetkeksi, edes yhdeksi illaksi, jotta saisin tuntea itseäni oikeasti halutuksi, tärkeäksi..

Yritän joka ikinen päivä, tunti, minuutti ja sekuntti olla miettimättä sinua, meidän hetkeämme tuona iltana, mutten pysty. Mikään ei ole enää niinkuin ennen. Kaikki sisälläni ja ajatuksissani on muuttunut, ainakin se jokin pieni ja tärkein.. En haluaisi enää jatkaa tätä elämää, missä pelkään, enkä voi elää vapaasti ja mennä.. Olen kuitenkin vielä "nuori", vähän yli kolemkymppinen, eikä elämäni voi olla sitä, että istun kaikki illat vain kotona, eihän ??

KAIPAAN JA IKÄVÖIN SINUA VILLE <3 <3 <3

Työpäivä takana samassa työvuorossa sun kanssas..

Yritän olla ajattelematta yhtään mitään, tuntematta vähääkään..

En pysty!

Tuntuu, että sydämeni halkeaa ja särkyy, joka kerta, kun tulet paikalle, kävelet ohitse ja katsot silmiin, huikkaat muutaman sanan - joko työasioita tai sitten niiden vierestä.. Yritän olla välittämättä, ja silti olla sinulle ystävällinen ja mukava. Etkö sä kuule, kun mun sydämeni huutaa ??

Kotona ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.. En siedä enää edes miestäni lähelläni.. Silti mietin, että onko tämä todellakin lopullisesti ohi? Olenko varma ? En voi vain hetken vuoksi rikkoa perhettäni.. Meneekö tämä tunne sittenkin vielä joskus ohitse? Rakastanko sittenkin miestäni, ja haluan jatkaa ? Tuntuu, että tukehdun..

Perkele, että voi jotain ihmistä kaivata näin lujaa, että sydän pakahtuu ja halkeaa... *kyyneleet*

Ahdistaa.. Mun on ikävä sua..

"kunnes kuolema meidät erottaa" tai kerran vielä kunnolla turpiinsa otto..